29.3.-1.4.2010

Rauhalliseen tahtiin lähdimme hotellilta kohti Krugerin kansallispuistoaluetta. Emme menneet valtion omistamaan puistoon vaan on muutamia yksityisiä puistoja ja meidän puistomme oli nimeltään Thornybush Private Reserve ja majapaikkanamme Thornybush Main Lodge, jossa kaikki saivat oman ”talon”. Ensimmäiselle safariajelulle lähdimme illalla puolen viiden aikoihin. Maasto täällä oli puiden ja pensaiden täyttämää, runsaasti akasioita terävine pikkeineen, mistä paikan nimikin juontanee. Ngorongoron ja Serengetin runsaisiin ja helposti näkyviin eläimiin verrattuna täällä oppaat joutuivat tekemaan kovasti hommia eläinten löytämiseksi. Erona myös edellisiin oli, että täällä kuskit voivat ajaa teiden ulkopuolella. Mm kun tapasimme kylläisen urosleijonan, ajoi kuski auton paikkaan, mistä oli parhaat näkymät. Leopardia etsimme vielä illalla valojen kanssa, mutta tällä kertaa eläin veti pitemmän korren eikä suostunut näyttäytymään.

30.3.2010

Päiväohjelmat ovat periaatteessa samanlaiset. Aamulla herätys viideltä ja aamusafarille lähdetään jo ennen kuutta. Myöhäisen aamiaisen jälkeen mahdollisuus kävelysafarille, jossa paneudutaan pienempiin eläimiin ja kasveihin. Tänä aamuna mm opas ”kaivoi” skorpionin kuopastaan. Se oli myrkyllinen, muttei tappava. Myös ihasteltiin virtahevon jätkösiä, mitkä olivat hujan hajan, koska hippo ulostaessaan heiluttaa häntäänsä ja kakkelit leviävät ympäriinsä. Iltapäivällä puolen viiden aikoihin lähdettiin matkaan uudelleen. Kirahvi, puhveli, kymmenkunnan norsun lauma ja erilaisia lintuja iso joukko oli ”saalina” alkumatkasta. Mitä opaskaan ei ollut aiemmin nähnyt, mutta itsekin olin siitä kuullut, että norsunpoikaset söivät emonorsun ulosteita saadakseen oikeanlaisen bakteerikannan mahaansa, eikä lantakasasta jäänyt paljon jäljelle. Myöhemmin illalla saimme vielä ihastella gepardin kevyttä käyskentelyä.

31.3..2010

Tämän päivän saaliina Big Fivestä oli suippohuulisarvikuono, mitä tavattiin pari kerralla. Sitten ajoimmekin katsomaan, mitä kolme leijonanaarasta, emo ja sen kaksi täysikokoista poikasta olivat pari päivää aiemmin saaneet aikaan. Kirahvi oli sattunut olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja leijonat olivat tappaneet sen ruuakseen. Kun tulimme kirahvin luo ei leijonia näkynyt, mutta haaskansyöjä lintuja oli paikalla. Vähän aikaa haeskeltuamme löytyivät leijonat lammen rannalta pensaiden varjosta köllöttelemästä kylläisinä. Sellaista se elämä on toisen kuolema on toisen elämä. Myöhemmin näimme vielä kuuden sarvikuonon lauman ruokailemassa. Nämä olivat valkoisia eli leveähuuli sarvikuonoja, mitkä eivät ole niin harvinaisia kuin suippohuulisarvikuonot. Sitten saimme ihastella kirahviperheen ”onnea”. Koiras, naaras sekä viikon parin ikäinen poikanen, sillä napanuoran jäännökset eivät olleet vielä irronneet. Ihan pieni ei poikanen ole syntyessäänkään, sillä se painaaa n 100 kiloa ja säkäkorkeus on 150 senttiä. Ja kuin pisteenä iin pällä näimme vielä leopardin, mikä täälläkin on vaikeaa. Se köllötteli kaikessa rauhassa kuivuneen joen pohjalla piittaamatta vähääkään meistä ihailijoista. Joskus tuntui, että ollaankohan sitä vaan suuressa elintarhassa, mutta seuraavana aamuna saimme todisteen, ettei se ihan vaaraton kissa ollutkaan Sillä yön aikana leopardi oli tappanut impalan, jonka oli kätkenyt pensaiden varjoon. Syötyään parhaat palat se makoili lähistöllä maha paksuna..

1.4.2010

Viimeisenä safaripäivänä herätys oli jo 4.30 ja matkaan lähdettiin viiden jälkeen. Sataatihuutti vähän vettä ja oppaamme kehoitti laittamaan sadeviitat, mitkä kuulivat auton varuteisiin, yllemme. Edessä oli nimittäin synkkä pilvi ja pian satoi kaatamalla. Eläimetkin olivat sateenpidossa ja ”saalis” jäi laihaksi, lukuun ottamatta leopardin tappamaa impalaa ja itse leopardia lähellä heinikossa. Palasimme hotellille märkinä kuin uitetut koirat.

27-28.3.2010

Luantaina lähdimme ajelemaan Mbabanesta pohjoiseen väliin vuristoisia, väliin kumpuilevia teitä. Mäkisiä vainioita, jolla oli lehmälaumoja laiduntamassa. Täällä on on vähän suomalaisen maatiaislehmän tapainen vanha täplikäs lehmärotu. Muutamiaa vuosia sitten alueella pääkaupungista pohjoiseen ja aina Etelä-Afrikan puolelle oli raivonnut valtava metsäpalo tuhoten tuhansia hehtaareja metsää. Koska maa on viljavaa ja olosuhteet suotuisat ei tuhosta ollut juuri muuta näkyää kuin suoriin riviin istutetut laajat samankorkuiset mäntymetsät. Oli suorastaan ilo meikäläisen silmälle, että aluista oli huolehdittu niin hyvin Yöksi ajelimme n 1200 metrun kokeudessa sijaitsevaan Graskopin pieneen kaupunkiin.

28.3. kun puolen seitsemän aikoihin lähdimme kävelylle, oli kaikki pilvessä, sumu peitti näkyvyyden niin, ettei nähnyt 50 metriä pidemmälle. Meillä ei ollut kiirettä aamusta, vaan lähdimme matkaan ”lettulounaan” jälkeen. Kaupungissa oli ainakin pari ”Pancake” ravintolaa, joissa letun väliin sai joko suolaisen tai makean täytteen. Matkalla poikkesimme vanhaan Pilgrim´s Rest kullankaivajien kylään. Se on entisöity noin sadan vuoden takaiseen tyyliin kauppa- ja mainoskylttejä myöten. Nyt se on lähinnä iso turistirysä monine erilaisine matkamuisto-myymälöineen. Sieltä matka jatkui ns maisematietä pitkin ja meidän piti pysähtyä ihastelemaan maisemia jyrkänteen reunalle paikkaan nimeltä God´s Window (Jumalan ikkuna), mutta Jumalalla oli ikkunanpesupäivä, oltiin niin pilvessä ja satoi, että näkyvyys oli vain muutamia kymmeniä metrejä eikä maisemista tietoakaan Alemmas tultaessa pilvetkin jäivät taakse ja Blyde joen kanjonissa , mikä on maailman kolmanneksi suurin kanjoni, oli nähävissä mahtavat hiidenkirnut. Vesi oli hionut vuosituhansien aikana pehmeään hiekkäkiveen lähes kilometrin syvyisen kanjonin ja hiidenkirnuja, jotka nyt ovat osa kanjonia. Matka jatkui mahtavissa vuoristoisissa maisemissa ja Hoedspruit'issa olevaa majapaikaamme (Tsuleika Country House) lähestyttessä olivat tienvarret täynnä hedelmätarhoja.