Sunnuntai 31.1.2010

Aamulla aikainen herätys, kun koneen lähtöaika oli 6.30. Amsterdamissa koneen vaihto ja aikaa noin kolme tuntia. Kenttä on tosi selkeä, mutta siirtymiseen menee kyllä aikaa ja turvatarkastuksessa tietysti pitkät jonot. Suora lento Kilimanjarolle kesti 8.5 tuntia. Hiukkasen outo tunne rinnassani, että ollaanko minua vastassa kentällä ja on paikkaa mihin päänsä yöksi kallistaisi. Tansaniaan mennessä tarvitaan viisumi, mutta minulla oleva työlupa riitti viisumiksi. Vastassa oli kolmen miehen deaMaranguun n. 80 km, mutta onnekksi tie asfalttia. Matkaa hidasti tosi jyrkät ajohidasteet, joita oli vähän väliä. Yöpaikkakin löytyi mama Stellan luota. Hänellä on oman talonsa kanssa samassa piihapiirissä pari vuokrataloa. Mama otti vielä vähän ennen puolta ytä ystävällisesti vastaan. Vaikka päivä oli ollut pitkä ei uni meinannut tulla silmään kuumuudesta ja oudoista äänistä johtuen.

Mannantai 1.2.2010

Aamulla selvisi, että samassa talossa asui pari saksalaista sekä nori suomalainen lääkäri. Saksalaiset olivat jonkin Rotariklubin tai saksalaisten rotarien ”asialla” arvioimassa sairaalan laite ym tarvetta. Oululainen vähää vaille valmis lastenlääkäri oli ollut jo paikalla kolmisen viikkoa, joten sain hänestä asiantuntevan oppaan. Sairaalan työpäivä alkaa omassa kirkossa pidettäväällä aamuhartaudella, johon emme ehtineet, mutta aamupalaverissa olimme jo paikalla. Sairaala koostuu lukuisista erillisistä rakennuksista ja ”hammasklinikalla” on oma rakennus. ”Ylihammaslääkäri” Mamuya kierrätti ja perehdytti minut koko sairaalaan. Hammasklinikka on vähän juhlava nimitys paikasta, mutta siellä oli kaksi hoitotuolia ja Siemensin hoitoyksikköä ehkä vuoosimallia 1970. Toisessa yksikössä ei toimineet porat ollenkaan, mutta pystyihän siinä poistoja tekemään.

Potilailla ei ollut mitään annettuja aikoja, vaan he tulivat hoitolan kuistille istumaan ja odottamaan vuoroaan. Sairaalassa on meidän kahden suomalaisen lisäksi saksalainen pariskunta, sek saksalainen ”sairaanhoitajatyttö” (koska on rutkasti meikäläistä nuorempi).Saksalainen rouva on fysioterapeutti ja mies jo elkkeellä oleva nukutuslääkäri (eli näitä meikä ikiä). Leikkauksia ei juurikaan sairaalassa tehdä, lähes ainoita ovat keisarinleikkaukset ja ehkä jotain pinemppiä juttuja. Saksalaiset olivat sitä mieltä, ettei meidän tehtävämme olisi varsinaisesti työn tekemninen vaan paikallisten opettaminen. Tämähän on tietysti totta, mutta en malttanut pysyä poissa ”puikoista”, vaan teimme Costan kanssa yhdessä.

Sairaalan kanttiinissa on henkilökunnalle ilmainen lounas, ainoastaan ruokajuoma Cokis, Fanta ym maksoi 400 shillinkiä eli reilun 20 sentttiä (1€ = 1820 shillinkiä) joten tuntee itsensä lähes miljonääriksi. Työpäivän päätteeksi lähdimme kyälle, missä oli markkinat. Myynnissä oli runsaasti banaaneja mm tosi hyvi pieni, etusormen mittaisia, kuin myös mangoja, ananaksia. Hinnaat meikäläisittäin halpoja, mutta vaikea vertailla, koska kauppaa käytiin kappaleissa.

Tiistai 2.2.2010

Tänä aamuna ehdimme aamuhartaukseenkin, mikä kesti n. 20 minuuttia.Nämä aamuhartaudet kuuluvat jokapäiväiseen rutiiniin, koska sairaala on luterilaisen kirkon ylläpitämä ja sen olivat perustaneet satakuntaq vuotta sitten alueelle tulleet lähetyssaarnajat. Tänään lähdimme tutustumaan (saksalaispariskunta ja me suomalaiset n. 40 kilometrin päässä sijaitsevaan Moshin yliopitolliseen sairaalaan. Kukin meni tutustumaan oma koulutuksensa mukaiseen klinikkaan.Täällä klinikkaa johti intialaista syntyperää oleva suukirurgi, joka teki todella vaativia syöpäleikkauksia esim alaleuan osapoistoja sekä niiden korjauksia. Kaupungilla pistydyimme italo-intialaisessa ravintolassa myöhäisellä lounaalla. Iso ja herkullinen annos juomineen maksoi 6.5 euroa.
Paluumatkallakin saimme ihailla Kilimanjaroa, joka iltapäivisin peittyy pilviverhoon.