Tiistaina 23.2. olin mukana vierailemaassa Mawandan kylässä. Meidän piti lähteä 9-10 aikoihin, mutta lähtö venyi jostain syystä ja pääsimme matkaan vasta n klo 11. Perillä olimme puolilta päivin. Nyt meitä oli pienempi ”delegaatio” kuin edellisellä kerralla, saksalainen fysioterapeutti Karla ja miehensä ”Uli” Pohlmann, pari paikallista rouvaa, autokuski ja minä. Tämän piti olla kotikäynti, mutta asiakkaat olivat tulleet kylän kirkon tiloihin. Minulle oli 6 asiakasta, ja suunnilleen saman verran muillekin. Nyt tein postoja ”seurakuntasalissa”, yhdellä potilaista oli AIDS, mutta särkevät hampaat sain kunnialla poistettua. Käväisimme myös viereisellä koululla, missä oppilaat olivat ”kuorimassa” koulun pellosta maissintähkiä. He joutuivat tälläiseen työhön jos eivät olleet aamulla tuoneet kouluun polttopuita. Tässäkin sairaalan vieressä olevassa koulussa oppilaat tuovat kerran viikossa polttopuita koulun keittolaa varten. Meitä oli vastassa paikallisen seurakunnan väkeä pastori etunenässä. Hänen nimensä on Andersson Moshi. Meille tarjottiin aluksi maitoteetä, mikä tuntuu olevan täällä suosittua, kun sairaalan kanttiinikin tarjoilee sitä välipalaksi.Tuntui jotenkin säälittävältä, kun köyhyydestään huolimatta tarjosivat meille vielä lounaan, mikä olikin paras, minkä näillä käyneillämme olimme saaneet. Riisiä, jotain peruna-lihapataa, missä oli myös kastiketta, porkkanaraastetta kera vihreiden paprikoiden (swahiliksi hohoo), keitettyä paikallista pinaattia ja tuorita kurkkuviipaleita. Juomaksi oli vettä tai limsaa. Paluumatkakalla poikkesimme eään korkeaa verenpainetta potevan rouvan kotona ja jätimme hänelle lisää lääkkeitä.
Paluumatkalla kävimme vielä isohkon kylän, Mwikan markkinoilla. Enpä ole eläissäni nähnyt niin paljon banaaneja. Ihmiset alueelta toivat banaanejaan myytäviksi ilmeisesti joillekin tukkumyyjille, koska banaanit lastattiin kuorma-autoihin toimitettaviksi edelleen Dar es Salemiin. Muutakin myyntiä oli runsaasti. Eteenpäin lähti myös avokadoja ja mangoja kuorma-autolasteittain. Etsimme myös paikallista erikoisuutta banaaniolutta. Se on tehty eräästä banaanilaadusta ja hirssistä käyttämällä. Sitä ei ollut mitenkään suodatettu eikä kirkastettu, vaan mukana kelluivat kaikki ainekset, mistä se oli valmistettu. Alkoholipitoisuus oli ehkä 3-4 prosentin luokkaa, mutta hämärässä, ikuunattomassa baarissa olutta siemilevat naiset olivat jo aika iloisessa tunnelmassa. Olut totiin pöytään lähes litran vetoisessa muovimukissa. Neljästään maistelimme olutta, joskin Dani-kuski ja minä hoitelimme suurimman osan oluesta.
Vatsa vaan oli seuraavana aamuna eri mieltä tästä ”ulkomaan herkusta”, mutta lohdutin sitä että ”next time next life”. Tänään saapui kaksi hammaalääketieteen opiskelijaa Saksasta tänne ”töihin”. Heillä on nyt Saksassa loma opiskelusta ja siksi tulivat tutustumaan oikein kenttäolosuhteisiin. Kovin paljoa he eivät pysty tekemään, mutta tulevat mukaan Village ym projekeihin, missä voivat tehdä tarkastuksia ja vastaavaa.
Tulimme lauantaina 27.2 Moshiin nopeampien ja varmempien yhteyksin luo. Samalla osstimme tytöille paikalliset puhelinnumerot, että vanhemmat ja muutkin voivat soitella tänne eikä heidän tarvitse maksaa puhelun vastaanottamisesta. Käymme myös syömässä kunnolla koko viikon papuja jaa riisiä syötyämme. Eipä silti, liiankin kylläiseksi sairaalan annoksista on tullut, koska ne ovat todella isoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti