Perjantaina aamiaisen jälkeen lähdimme laaskeutumaan kraateriin. Ensin piti palata muutama kilometri takaisin Serengetin suuntaan Jo ennen yhdeksää oli lukuisia maasaita, lapsiakin pukeutuneina kansallispukuihinsa ja tekemässä hyppytansseja turisteille valokuvaamista varrten ja tietenkin maksua vastaan. Jatkoimme kuitenkin kohti kraateria ja laskeutumista varten Joseph kytki nelivedon päälle, sillä pelkkää jarrua käyttäen olisi saattanut käydä huonosti. Jo ennenkuuin tulimme pohjalle näimme kaksi naarasleijonaa ja kohta pari muuta. Pysädyimme katsomaan, kun leijonat hitaasti siirtyivät tien yli. Pian leijonat kuitenkin siirtyivät ylemmäs rinteelle ja hävisivät pensaston varjoihin. Kun myöhemmin tuli muita autoja vastaan, oli kuskeilla tapana pysähtyä juttelemaan vähäksi aikaa, ilmeisesti vaihtoivat tietoja missäpäin olivavt itäkin nähneet. Myöhemmin Joseph kertoi, että muilla oli vaikeuksia nähdä leijonia. Tärkein nähtävä kuitenkin Ngorongorossa oli kapeahuulinen sarvikuono. Ja taasen meillä oli hyvä tuuri, sillä kulkiessamme yhtä tasangon teistä tuli kaksi sarvikuonoa meitä kohti ja olivat lähimmillään ehkä 50 metrin päässä. Pian tielle kerääntyi muitakin autoja ja sarvikuonot lähtivät poispäin. Kraaterissa ei saanut, kuten ei Serengetissäkään saanut liikkua kuin teitä pitkin. Menihan menisi muuten aivan villiksi, sillä ainahan autolla saisi vaikka gepardin jahdattua. Toisaalta myös eläin laitumet tallaantuisivat. Alhaalla kraaterissa oli kaksi pinikpaikkaa ja nautimme kylmän lounaan hippolammen lähellä. Paikalla oli myös runsaasti haarahaukkoja, jotka olivat yhtä röyhkeitä kuin varpuset Savonlinnan torilla ja sattoivat viedä leivän kädestä. Kohta lounaan jälkeen lähdimme nousemaan ylös kraaterista, sillä meillä oli vielä lähes 200 km matka Arushaan ja osa tiestä oli kuoppaita hiekka-savitietä. Joseph järjesti meille vielä aamuyöksi kuljetuksen Kilimanjaron kentälle, minne oli liki 60 km matka. Herätys vaan tulisi olemaan aikainen eli kello 3 ja taksi saapisi 3.45.