Tiistaina 16.3. matka jatkui aamiaisen jäälkeen kohti Ngorongoron suojelualuetta. Sen nimi tulee maasaikielestä. Aikoinaan heidän lehmänsä käyttivät kelloja, ja kun meidän lehmien kellot sanovat kilinkalin, niin heillä ne sanoivat gorogoro ja kun joku valokoinen tutkimusmatkailija oli kysynyt, että mitä tuo ääni on, johon maasait olivat vastanneet ja siitä oli allueelle tullut nimeksi Ngorongoro. Matkalla poikkesimme Oldupain rotkolle ja museoon. Kierros ei tehnyt suurta mutkaa, mutta kannatti, sillä täätä tutkijat arvelevat nykyihmiskunnan saaneen alkunsa. Olisi ollut mahdollisuus poiketa ihka oikeaan maasaikylään, mutta emme enää halunneet, vaan jatkoimme matkaa Ngorongoron suojelualueelle, mikä poikkeaa esim. Serengetin kansallispuistosta siten, että suojelualueella voivat maasait asua ja laiduntaa karjaansa. Näitä värikkäisiin maasaiasuihin pukeutuneita ihmisiä oli tien viressä valmiina maksusta (vähintään 10 US dollaria) kuvauttamaan itsensä. Matka jatkui koko ajan ylöspäin nousten Ngorongoron kareeterin ulkoseinää sademetsän keskellä lähes 3000 metrin korkeuteen. Joskus 2.5 mljoonaa vuotta sitten tapahtuneessa tulivuoren purkauksessa oli syntynyt lähes yhtä korkea vuori kuin Kilimanjaro, mutta ”luontoäiti unohti pumpata vettä maanpinnalle vyöryneitten massojen ttilalle” seurauksella, että n. 2 milj. vuotta sitten vuori oli romahtanut ja syntynyt valtava kraateri. Se on reunalta pohjalle n. 600 metriä syvä ja pinta-alaltaan 304 neliökilometriä. Tänään emme poikenneet kraateriin, vaan jatkoimme kohti Serengetiä. Kuitenkin vvielä Ngorongoron puolella oli meillä todella hyvä tuuri päästessämme näkemään gnuantilooppien vaikuttavaa vaellusta. On arvioitu, että näillä alueilla on n 2 miljoonaa muuttavaa eläintä ja gnuantilooppeja niistä on 1.2 miljoonaa. Kaikkia emme ehtineet laskea, mutta niitä oli joka puolella niin kauas kuin vain katsoi. Mukana oli myös seeproja, impaloita, thompsoningaselleja ja grantingaselleja. Mahtava näytelmä! Kun saavuimme Serengetin puolelle oli eläimiä todella vähän aiempaan verrattuna. Tasankoa jatkui silmänkantamattomiin, kuten maasaikielestä tuleva nimikin tarkoittaa ”päättymätöntä tasankoa”. Meillä oli todella hyvä tuuri, sillä lähestyessäme Seroneraa, keskellä puistoa sijaitsevaa majapaikaamme, näimme leopardin ensin puussa ja sitten hyppäävän maahan ja häviävän heinikon sekaan. Oppaamme sanoi leopardin näkemisen olevan onnessaan, sillä ne elävät yksin ja häviävät helposti näkyviltä. Matkaa jatkettaessa näimme vielä nelj leionaa puussa, kaksi aikuista ja kaksi pentua. Hoellimme sijaitsi keskellä puistoa ja aluleen ulkopuolelle ei saanut poistua turvallisuussyistä.